Blogin kirjoitteluun ei valitettavasti ole viime aikoina ole ollut aikaa. Se ei tarkoita, että askartelu olisi kokonaan jäänyt. Muutaman jutun olen kyllä ehtinyt tehdä ja tässä postauksessa suuritöisin.
Olin jo kauan halunnut kokeilla tehdä kirjakortti. Kun poikani kertoi, että nuoret tarvitsevat synttärikortin ja he lahjoittisivat sankarille kameran. Melkein heti oli selvä, että toteutus tulee olemaan kirjakorttin. Toki olis voinut laatikonkin tehdä mutta jotensakin tuo kortti tuntui arvokkaammalta.
Paperit ovat ihku ihanat Pion Designin. Olisin toivonut, että minulla olis ollut sankarista kuva mutta kun ei näin ollut niin käytin Pion Designin kuvaa.
Koristelu meni pieleen ja en siksi ollut tähän etukanteen kovin tyytyväinen. Koriste tuli aivan liian alas. Sankarin nimi on stansaatu Tim Holzin kirjasin stanssilla.
Takakanteen piillotin kukkien sekaan nimeni. Perhoset leikkasin Pion Designin paperista.
Eniten aikaa meni tämän sisäkannen kanssa ja tähän lopputulokseen olen todella tyytyväinen.
Taitokset tein 200g akavarellipaperista, joka on materiaalina tarpeeksi tukeva, eikä reunus rapsahtaisi kameran painosta rikki. Tein kaikkiaan 3 taitosta, jotka sitten liimasin päällekkäin. Tämä työtapa toimi vallan hyvin ja sain aikaiseksi tarpeeksi korkean ja tukevan laatiokon kameralle.
Kortti oli ihana tehdä ja tämä ei varmasti jää viimeiseksi.
Thank's for visiting this blogg




7 kommenttia:
Wau!! Kyllä on upea taideteos!! Mun mielestä tuossa etukannessa ei ole mitään vikaa! Ihana, todellakin!
Pakko yhtyä edelliseen kommentoijaan ;) Etukannessa ei mitään vikaa - aivan upea kirjakortti! :) Saaja on varmasti ikionnellinen :)
Tosi upea kortti :)
Loistava kirjakortti:) Olispa ihana nähdä, kun synttärisankari saa tämän ja vielä kun sisältökin on arvokas kamera:)
Oih! Onpas kaunis, tuollainen olisi ilo saada!
Huoh, aivan ihana, mistä löysitkin noin upeat paperitkin! Ei voi kuin ihailla käsi poskella tätä kauneutta:)
mahtava lahja, todella upea työ;-))m
Lähetä kommentti