3.12.2010

Joulu 2010 on pelastettu

Minun osaltani se toteutui tänään. Nimittäin nämä ihanat leimat tupsahtivat tänään Heinikan kuoressa postilaatikkooni.

Kyllä tällainen pieni kuminen arkki voi saada iloiseksi. Jos joku leimasinkokoelma on saanut minut huokailemaan niin tämä teki. Vaikka onhan kaikki Stempelgleden leimat sen saanut aikaan. Vai mitä sanotte näistä syksyllä ilmestyneistä leimasimista.
Tämä Vintage Garden on ihanan herkkä. Malttamattomana jo odottelen näitten kimppuun pääsemistä.

Just A Note tekstit. Jep juuri oikeat.

 
Näistä leimasimista se villitys aluksi alkoi ja

viime jouluna tätä leimasinarkkia tuli käytettyä paljon. Kyllä sitä tänäkin vuonna käytetään. Arkin lumihiutaleet ovat todella upeat.

Jään siis odottelemaan mitä Stempelgleden Gunhild Bay vielä keksii.

*****

Olette luultavasti jo huomanneet, että blogini on saanut uuden ulkoasun. Törmäsin tähän Itkupillin herkkään joulutaustaan ja se sai inspiroitua myös päivittelemään muitakin tietoja.
Päätin samalla uudistaa bloginimeni ja uusi nimi on
Onnellisia hetkiä leimailun parissa

Nauttikaa perjantai illasta ja edessä olevasta viikonlopusta.
Carola
ps. Arvaatte varmasti mistä minut löytää.

2 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Siis herranen aika, mä ihmettelin, että mikä lukemani blogi tämä oikein on, kunnes tajusin, että olet uusiutunut kokonaan:):):)
Onnea uudelle asullesi:):):)ja kivaa viikonloppua ja tulevaa itsenäisyyspäivää!

Mervi kirjoitti...

Huokailen aivan ihania leimasimia, pitäisikö vielä....vähän!
Ihania luovia hetkiä näiden parissa.
Meillä on muuten sama maku pohjan suhteen, palaillaan;-))m