14.9.2009

Ihana viikonloppu takana

Eilen sunnuntaina oli sitten kauan odotettu Rauman blogitapaaminen. Oli ihanaa tavata vanhoja ja uusia blogituttuja. Erityinen kiitos kuuluu tapahtuman puuhanaiselle Tarulle ja hänen paikallisille apureille. Henkilökohtaisesti haluan vielä kerran kiittää Tinttiä, joka ystävällisesti tarjoutui majottamaan meidät (Karita, Sari ja Calle) kotiinsa.

Lähdin jo lauantaina puolen päivän aikaan kohti Raumaa. Riihimäeltä otin sitten kyytiin Karitan ja Sarin. Suuntasimme tapahtumapaikalle Onnimanniin, jonne saavuimme n. 18 aikaan. Ilta vierähti mukavasti tavaroita kannellessa, perunoita ja porkkanoita kuoriessa, makkaroita paloitellessa sekä kahvia juoden. Vähän jo väsyneinä suuntasimme Tintille. Olimme jo paikallisilta kuulleet Tintin askarteluhuoneesta, joten olimme aika malttamattomia näkemään tätä ihanuutta ja ihana se oli en voi muuta sanoa. Jostain kumman syystä me sitten päädyimme sinne turisemaan mukavia. Olisimme varmasti tilassa viihtyneet kauemminkin mutta pakko oli mennä nukkuman kun meillä oli tiedossa aikainen herätys. Olimmehan luvanneet mennä auttelemaan paikkojen järjestelyissä. Suurin osa pöydistä oli viereisessä tilassa missä lauantaina vietettiin häitä. Saimme paikat hyvin kuntoon ja ovet avattiin 10:30.

Kamerakin oli akku ladattuna mukana. Yhtään kuvaa en koko tilaisuudesta kuitenkaan ottanut. Koska näin pääsi tapahtumaan, että yhtään kuvaa ei tilaisuudesta ole niin päätin näyttää teille mitä kaikkea pientä tuli ostettua.

Olin Paperinauhaan tehnyt etukäteistilauksen, joten melkein kaikki leimasimet ovat siitä. Vähän ihania leimasimia eteenkin nuo uusimmat Sarah Kayt. Vaikka ei muutkaan leimasimet ole pahoja. Paperiakin tuli osteltua. Ihan vähän vain sellaisen paketin, joka sisälsi 180 paperia ja 3 on samanlaista.


Sinelliltä olin jo etukäteen tilannut tämän Sizzixin stanssin. Tätä stanssia olen kesästä lähtien tiettyyn tarkoitukseen etsiskellyt. Muutama paperikin oli pakko ostaa.

Löysin Sinisiiveltä herkullisen värisiä ruusuja. Minullahan ei nyt satu niitä olemaan :) no liikaa näitä ei kuitenkaan koskaan voi olla. Ostin myös muutaman jouluisen pohjakartongin helpottamaan joulukorttien tekemistä. Löysin minä myös aivan ihanaa paperia ja paperia ei voi koskaan olla liikaa.

Kaikkein tyytyväinen olen eittämättä uusiin akvarellinappeihin (vaalea ja tumma hopea sekä vaalea ja tumma kulta) ja ihaniin akvarellipaperiin, joita Taitomannin Soile ystävällisesti haki minulle liikkeestään. Saihan se Soile myytyä mulle tuon Derwentin säiliösiveltimenkin.

Soile antoi minulle ystävällisesti kokeiltavaksi paria paperia ennen kuin tein ostospäätökseni.
Paperi on todella ihanaa väritellä vaikka kiirettä ei saa pitää. Hitaasti hyvää tulee.

Kuva väritetty Distresseillä.


Näissä kuvissa on vasemmassa käytetty mekossa vaaleaa hopeaa ja oikeassa on sukissa tummaa hopeaa sekä puserossa vaalea kulta. Varsinkin tuo vaalea hopea on ihana ja sitä tulen varmasti käyttämään paljon.


Kiitos Taru kaikesta!
ja kiitos Karita ja Sari mukavasta matkaseurasta.

6 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Kyllä oli taas kiva nähdä :)
Ihania ostoksiakin olet tehnyt.

Sari kirjoitti...

Kiitos itsellesi matkaseurasta! Olet saanut hyvin kuvattua tuon hopean kimaltelun! Kokeilin itsekin sitä seuraavan korttini kuvaan ja ihan tyytyväinen olen ostokseeni.Hyvää syksyn jatkoa!

Paula | Pammu kirjoitti...

Oli hauska nähdä taas! ;) En millään kyllästy katselemaan sinun värityksiäsi ;)
Nuo vesivärit on kyllä ihan mahtavat - onneksi "käskit" ostamaan ne ;D Tykkään todella paljon ja just tuo vaalea hopea on munkin suosikkini.
Nähdään!

bissecat kirjoitti...

Mahtavat ostokset ja upeat väritykset.

Tintti kirjoitti...

Kiitos myös sinulle mukavasta vierailusta. Eilen yöllä kaivoin musteet esille ja kokeilin, valkoinen purkki myös jo löytyy. Vielä pitää oppia värittämään niilä. Oli tosi mukava tavata ja tusutua. Tervetuloa koska vaan uudelleen, ovet on avoinna.

Taava kirjoitti...

Sä olet tosiaan saanut itsellesi parhaan hyödyn tuosta tapaamisesta, hienoa!!