Palattiin kaikki onnellisesti maanantaina Leksandista. Aurinko paistoi koko ajan ja oli todella lämmintä. Voisin todeta, että minulle vähän liiankin lämmintä.
Kuvia ja matkakertomusta värkätään joten malttakaa vielä tovi. Neljänä päivänä tuli autoa ajettua 1500 km. Taitaa mennä tovi ennen kuin tämä raja rikkoutuu. Tuntuu siltä, että autolla ajaminen saa vähäksi aikka riittää. No käväisin minä kuitenkin tiistaina Lappeenrannassa.
Voin kait tässä viimein kertoa, että kävin ostamassa itselleni uuden auton. Edellinen autoni meni katolle ja lunastuskuntoon. Onneksi kuskille eli pojalleni ja hänen kavereilleen ei käynyt mitenkään. Kaikki viisi nuorta olivat selvinpäin ja turvavöissä, joten se pelasti heitä loukkaantumisesta. Kaiken lisäksi vauhtiakaan ei ollut paljon. Autoni näytti ulosajon jälkeen kuitenkin tältä
Pojalle tämä oli hyvä opetus, ettei hän vielä ihan ole mikään Tommi Mäkinen. Uusi autoni on samaa merkkiä ja myöskin musta. Onneksi minulla oli kunnon vakuutus, joten en rahallisesti kärsinyt kovin paljon vain omavastuun verran. Aikaa uuden auton saamiseen meni kuitenkin melkein kuukausi ja paljon juoksemista tämä vaati. Tällä hetkellä sydämessäni on myös pelkoa sellaista pelkoa, joka siellä ei aikaisemmin ole ollut yhden mopon ja kahden moottoripyörän jälkeen.
Tämä tarina varmasti selvittää miksen ole viime aikoina täällä blogissa paljon näkynyt. Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. Lomalla ollaan ja aurinko ainakin vielä tänään paistaa.
8 kommenttia:
Ohhoh! Onneks kellekään ei käynyt kuinkaan onnettomuudessa.
Olipa pojilla enkeleitä matkassa kun selvisivät hengissä. Tämä on se ikuinen pelko kun tuonne liikenteeseen lähtee vaikka kuinka ajaisivat varovasti niin aina voi sattua jotakin. On vain aika raju opetus kuinka voi käydä. Onneksi meni vain peltiä.
Onneksi selvisivät säikähdyksellä!
suojelusenkeli kulki vierellä!
melkein mein nurkilla kävit olisit vähän vinkannu asiasta aikaisemmin olis voinnu tavata! mut onneksi pojalla oli niitä enkeleitä matkassa!
Kuten jo Taitopäivillä sanoin, että peltiä saa uutta, mutta poikaa ei. Mutta en voi kuin yrittää kuvitella, mikä olisi tilanne omalla kohdalla, kun Riiviö tulee siihen ikään.
Kiitos tytöt. Kävin itse tapahtumapaikalla ja toimin ihan rauhallisesti. Ei mitään hätää. Shokki iski vasta lauantaina kun ajelin kotiin Taitopäiviltä. Moottoritiellä se iski miten pahasti olisi voinut käydä. Onneksi kukaan pojan kavereista ei loukkaantunut. En tiedä miten poika olisi sen kestänyt.
Tästä tuli huonot muistot mieleen. Muutoma vuosi sitten olin aika samassa tilanteessa, poika ajoi ulos ja auto oli pannukakku poliisi ihmetteli että pojat selvisivät muutomia pikukolhuja lukuunottamatta. Ellei auton konepelti olisi ponksahtanut ylös ja tuulilasia vasten todennäköistä olisi ollut etteivät olisi selvinneet siitä. Nyt on jo kahdella nuoremmalla pojalla ajokortti ja aina kun lähtevät niin sydämmenpohjassa tuntuu aina pienoinen huoli.
hurjaa. onneksi kaikki hyvin, ja peltiähän saa aina uutta..
Lähetä kommentti