







Kauppiaita paikalla oli viisi. Brunkullan oli valitettavasti joutunut peruuttamaan tulonsa. Harmitti vähän tämä peruuntuminen olinhan heiltä varannut muutaman tuotteen. Nyt tässä sitten odotellaan paketin saapumista.
Järjestäjät olivat onnistuneet saamaan uskomattoman paljon sponsoreita, joten joikaisen haasteen kaksi parasta ja kaksi arvalla valittua tekelettä sai palkinnon. Minua onnisti arpaonni ja Maissi tuli kakkoseksi yhdessä haasteessa. Oheisista kuvista näette osan haasteisiin osallistuneista korteista ja layouteista.
















Osallistuimme Maissin kanssa pariin haasteeseen. Enempään ei ollut aikaa kun osallistuimme kolmelle kurssille.
Kävimme todellakin kolmella kurssilla ja näistä kaksi oli Jessican Joulu- ja Onnittelukortti kurssit. Jessican apuna paikalla oli hänen kaverinsa Ann-Louice. Jessica oli todella tehnyt valtavan etukäteistyön kurssien järjestämisessä. Meille kaikille osallistujille annettiin kansio, joko sisälsi kaikki tarvittavat materiaalit kortin tekemiseen. Lisäksi mukana oli tarkka ohje käytetyistä materiaalista ja todella hyvät tarkat teko-ohjeet. Tunti vierähti todella nopeasti ja minä ainakin opin paljon uutta ja sen voin sanoa, että hauskaa oli.








Jokaisen kurssin lopuksi Jessica järjesti arvonnan ja palkintona oli kurssin mallikortti. Minä olin yksi onnellisista voittajista. Voitin Jessican tekemän joulukortin.

Maissin blogissa voitte lukea Yvonnen kurssista ja mitä muuta kivaa saimme kokea.
Maissia ja minua vastapäätä asettui istumaan Minerva, joka osoittautui ruotsinsuomalaiseksi. Minerva oli todella ihana uusi tuttavuus. Toivottavasti vielä tapaamme samoissa merkeissä.

2 kommenttia:
Varmaan oli kiva reissu, en epäile hetkeäkään :)
Todella mahtavalta kuulostava reissu.
Lähetä kommentti